Rajakatse-maailman maalaisaatelisto elää rahvaan yläpuolella, mutta kaukana mistään hovin loistosta; hoviaateliset on erikseen. Toisaalta hoviaateliset eivät useinkaan maaseudulle saavu.

​

Maalaisaatelisto

​

Maalaisaateliston ylimpinä ovat lääninherrat, eli läänitysten haltijat. Heitä kutsutaan usein myös yleisnimellä maaherra. Myös mahdollisia naispuoleisia läänityksen omistajia kutsutaan yleisesti maaherroiksi. Suku saa läänityksen yleensä suoraan kuninkaalta (Vuoriniityssä ja Hajavirstassa ruhtinaalta), minkä jälkeen läänitys periytyy.  Läänityksen rajoja ei voi muuttaa ilman kuninkaan (tai ruhtinaan) määräystä.

​

Maaherralla on oman läänityksensä alueella ehdoton valta ei-aatelisiin nähden, poislukien papisto. Lisäksi maaomaisuutta koskevissa riidoissa päätökset tekee maakunnan tuomari, vaikka maaherra saa tietenkin ilmoittaa oman näkemyksensä asiaan. Maaherran tulee ylläpitää järjestystä, kerätä verot, ylläpitää kirjanpitoa maaomaisuuksista ja ihmisistä yhdessä paikallisen temppelin kanssa, sekä varustaa ilmoitettu määrä sotilaita. Nämä sotilaat pitää voida kutsun käydessä lähettää nopeasti kuninkaan armeijalle. Joidenkin läänitysten alueella on rajalinnakkeita, jotka eivät ole maaherran käskyvallan alla, vaan linnakeen linnanherran. Hukanmaalla ei rajalinnaketta ole. Maaherroilla on usein myös omia palkattuja asemiehiä hoitamassa heidän asioitaan ja asemiesten määrä ja taso voi olla korkeakin. Läänityksiä ei voi jakaa eteenpäin. Kuitenkin suurien läänitysten tapauksessa veronkeruuvastuu on voitu ulkoistaa toiselle, maattomalle aateliselle tai joskus jopa palkatulle veronkerääjälle. Maaherroja on kuitenkin jokaisen läänityksen alueella vain yksi.

​

Maaherran yleisin aatelisarvo on vapaaherra (vapaaherratar). Paroni (paronitar) on myös maaherroilla käytössä. Maaherrat ovat toisiinsa nähden samanarvoisia, mutta rikkaampi ja suurempi läänitys tekee käytännössä mahtavammaksi. Maaherrojen alapuolella ovat maattomat aateliset. Maaton tarkoittaa ettei aatelisella ole omaa läänitystä. Maattomilla aatelisilla ei ole erillisiä arvonimiä. He ovat silti aatelia ja siksi lain edessä rahvasta arvokkaampia. Maattoman aatelisen aatelisarvo ei periydy, vaan maattoman aatelisen lapset ovat rahvasta. Palvelukset kuninkaalle tai ritariksi ryhtyminen voi kuitenkin taata aatelisarvon jatkumisen. Maattomien aatelisten lasten on myös paljon helpompaa päästä virkamiehiksi, kuin kokonaan ei-aatelisten.

​

Ritarit ovat aatelissotureita. Päästäkseen ritariksi on, tavallisesti, oltava aatelinen tai aatelisen poika. Lisäksi ritarin varustus pitää kustantaa itse. Jos varustus on olemassa, on mahdollista hakea ritarin oppiin. Jos taidot riittävät, pojasta lyödään ritari. Käytännössä se, että oppiin päässeestä ei tulisi ritaria on erittäin harvinaista. Ritarit vannovat uskollisuutensa joko suoraan kuninkaalle tai ruhtinaalle. Ritarit eivät ole koskaan maaherran käskyvallan alla. Tietysti paikallista maaherraa pitää kuitenkin kunnioittaa.

​

Aateluus perityy, osittain. Kuten yllä on kerrottu, maattoman aatelisen aateluus ei enää periydy. Samoin ritarius ei periydy. Maaherran vanhin poika oletetusti perii läänityksen ja vapaaherran / paronin arvon. Maaherra voi kuitenkin halutessaan nimittää kenet tahansa omista lapsistaan läänityksen perijäksi. Vanhimman pojan ohittaminen on toki harvinaista. Jos maaherralla ei ole omia lapsia, hän voi nimittää kenet tahansa maattoman aatelisen läänityksen perijäksi. Epäselvissä tapauksissa kruununkirjurit huolehtivat kuninkaan puolesta läänityksen omistajuuskiistat. Vain yksi maaherran lapsi siis perii läänityksen. Lopuista lapsista tulee maattomia aatelisia.

​

Laki ja järjestys

​

Lakia ja järjestystä valvoo maaherra tai useimmiten joku maaherran nimittämä henkilö. Tämä valvoja on usein arvonimeltään sheriffi. Maaherra ei voi asettaa lakeja, mutta paikalliset määräykset ovat yhtä velvoittavia. Sheriffi toimii sekä poliisina, että tuomarina, mitä rahvaaseen tulee. Syytetty voi aina vedota maaherraan, ja maaherran sana menee sheriffin näkemysten edelle, mikäli maaherra kiinostuu tapauksesta. Rahvas ja porvaristo ovat aina sen läänityksen tuomiovallan alla, missä he kulloinkin liikkuvat. Aatelisten kohdalla asia on monimutkaisempi.

​

Maaherra itse on lain yläpuolella omassa läänityksessään. Muut aateliset voivat kyllä valittaa maaherrasta kuninkaalle (tai ruhtinaalle). Tällainen valitus olisi samalla vaatimus maaherran erottamiseksi ja läänityksen takavarikoimiseksi, joten tällaisia valituksia ei tiedetä todella tehdyn.

​

Oman läänityksen aateliset ovat maaherran käskyvallan alla, mutta varsinaista tuomiovaltaa maaherralla ei aatelistoon ole. Maaherra voi vangita toisen aatelisen, minkä jälkeen asiaa on saatava selvittämään maakunnan tuomari. Maakunnan tuomari on kuninkaan nimittämä. Maakunnan tuomari ratkaisee myös omaisuuskiista, kuten yllä on kerrottu.

​

Toisen läänityksen aatelisten tulee kunnioittaa paikallista maaherraa ja he ovat paikallisen maaherran käskyvallan alla. Aateliset ovat silti oman maaherransa suojelun alaisia. Rikostilanteessa maaherra voi vangita toisen läänityksen aatelisen, mutta tämä on vakava asia. Yleensä näissä tilanteissa maaherrat koittavat sopia asioita keskenään. Muutoin tuomari pitää kutsua selvittämään asia. Jos aatelinen ei saa langettavaa tuomiota, voivat seurakset olla maaherralle suuret. Toista maaherraa ei maaherra voi vangita. Hänet voidaan ainoastaan karkottaa läänityksen alueelta, minkä jälkeen maaherra voi haastaa hänet oikeuteen. Tällainen oikeudenkäynti käytäisiin kuninkaan läsnäollessa. Mikäli maaherra vangittaisiin, hänet pitäisi hyvin nopeasti luovuttaa kuninkaalle syytekirjemän kanssa. 

​

Porvaristolla ei ole mitään erioikeuksia lain edessä, mutta porvarien killoilla on suuresti vaikutusvaltaa. Siksipä porvarin riitaantuessa maaherran kanssa asiaa yritetään yleensä ratkoa ensin maaherran ja killan välillä. Vakavassa rikostapauksessa maaherra voi pyytää kiltaa erottamaan porvarin killan jäsenyydestä ennen kuin mitään oikeudenkäyntiä pidetään.

​

Papistolla on oma tuomioistuimensa, joka käsittelee kaikki papiston rikkomukset ja rikkomukset papistoa vastaan. Papiston jäsen voidaan vangita, mutta hänet on aina välittömästi luovutettava papiston käsiin ja asia etenee sitten papiston tuomioistuimen kautta.

​

Kaksintaistelu

​

Kiistoja voidaan ratkoa oikeuden sijaan myös kaksintaistelulla. Kaksintaisteluun voi haastaa vain samanarvoisen miespuoleisen henkilön. Maaherran voisi siis haastaa vain toinen maaherra. Maattomat aateliset voivat haastaa toisiaan ja myös rahvas voi kaksintaistella keskenään. Jotta kaksintaistelu on laillinen, molempien osapuolten pitää ilmoittaa suostuvansa siihen ja kaksintaistelulle pitää saada paikallisen sheriffin tai maaherran lupa. Sheriffin tai maaherran tai heidän valtuuttamansa edustajan on tultava seuraamaan kaksintaistelua. Kaksintaistelussa on lupa antautua haavoittumisen jälkeen. Vastustajan surmaaminen laillisessa kaksintaistelussa on myös laillista, mikäli vastustaja ei ilmoita antautuvansa ennen sitä.

​